67

DESIMERKKI

-pikadesinfiointia

5

Ylpeää

työntekijää

13

DESIMERKILLISTÄ

asiakasta

MIKÄ DESIMERKKI?

Yhteiskunta avautuu ja kuluttajat odottavat malttamattomina pääsyä palvelui-den pariin. Kilpailu valikoivasta ja varovaisesta kuluttajajoukosta tulee olemaan suuri, ja kilpailukeinot on mietittävä uusiksi. Jo nyt tiedetään, että tulevan kesän voittajat tekevät hygieniasta näkyvää. Se voi olla jopa kuluttajan ostopäätöksen peruste!


Desimerkittyyn liikkeeseen

uskaltaa mennä sisälle!


DESIMERKKI on huomiota herättävä vihreä tarra liikkeen ikkunassa, ovessa tai 

ständissä sekä nettisivuilla. Sen tehtävänä on kertoa kuluttajille, että yritykses-sänne huolehditaan säännöllisestä desinfioinnista - vieläpä ekologisesti ja ihmisystävällisesti! DESIMERKIN koulutetut, reippaat ja asiakaspalvelutaitoiset työntekijät saapuvat sovittuun aikaan ja paikkaan pikadesinfioimaan tilasi kriittiset pisteet, myös aukioloaikoinanne. Valittavana on toimialakohtaisesti palveluita 5:n, 15:en ja 30:n minuutin käyntejä säännöllisin väliajoin.
 

Lisäpalveluna huolehdimme myös käsidesipullojen täytön.

 

Onko teillä varaa olla

ilman Desimerkkiä?


Desinfioidaanko teillä itse? Nyt kun eletään vielä voimakkaiden rajoitusten aikaa, on selvää, että henkilöstö huolehtii pakollisista desinfioinneista itse, mutta kuinka tähän on aikaa, tehdäänkö se oikein ja näkyykö se kuluttajalle riittävän tehokkaasti? Onko henkilöstölläsi turvallinen olo töissä? Entä asiakkaillanne teillä asioidessa?
 

”Mahtava idea, mutta rahaa ei ole.” Kassat ovat nyt tyhjinä, mutta varaa ei myöskään ole jäädä ilman ostavia asiakkaita. Nyt tarvitaan kaikki keinot rohkaisemaan ihmiset palveluiden pariin. Poikkeusoloissa niin pieni asia kuin DESIMERKKI, voi olla se tekijä joka ohjaa ihmiset teille.


Otetaan esimerkki. Vierekkäin on kaksi samanlaista ravintolaa. Toisen ovessa komeilee iso DESIMERKKI-tarra joka kertoo, että täällä desinfioidaan säännölli-sesti ammattilaisten toimesta. Toinen ovi on ilman tarraa. Kumman sinä valitset?

Desimerkki on esimerkki!

Turvallista asiointia desinfioiduissa tiloissa.

YRITYS

Tarjoamme pikadesinfiointipalveluitamme toistaiseksi Turun seudulla. Uutuutena lisäksi käsidesin toimitus- ja täyttöpalvelut!

Kysy myös ekologisten desinfiointi- ja puhdistusaineiden toimituksista.

Palveluajat:
Yhteystiedot:

Ma - pe: 9 - 21

La: 10 - 21

Su: 10 - 18

+358 44 977 9755

info@desimerkki.fi

FinnEco Solutions Oy

Y-tunnus: 2667758-9

© 2020 FinnEco Solutions Oy